Kytönen Motorsportin Niko Puotsaari onnistui hienosti enduron MM-osakilpailussa Unkarissa sunnuntaina ollen kymmenes Youth-luokassa. Ranteensa viime viikonloppuna satuttanut Puotsaari pääsi hyvään vauhtiin tänään ajaen uransa parhaan tuloksen MM-endurossa. Viime viikonloppuna loistanut Peetu Juupaluoma ei päässyt Unkarissa parhaaseen vauhtiinsa ja tänään niukasti pisteiden ulkopuolelle Junior-luokassa ollen 16. J1-luokassa Juupaluoma oli yhdeksäs.
- Hyvä päivä. Ensimmäisellä endurotestillä kankeata ja pari kaatumiset, mutta sen jälkeen tuli hyvä isku hommaan ja tuntui koko loppupäivän, että yritti koko ajan täysiä. Viimeiselle endurolle vielä nopea kaatuminen, mutta muuten tuli aika virheettömästi. Kympin sakkiin päästiin ja neljä seuraavaa sijaakin oli vaan noin 30 sekunnin sisällä. Iso kiitos tiimille, huollolle ja tukijoille, Puotsaari kertoi.
- Ihan ok päivä. Parempi kuin eilinen. Ajo tuntui hyvältä, mutta kello ei meinannut tykätä. Tuli pari hyvääkin aikaa tänään. Toisella kierroksella kävin nenällään endurolla ja crossilla. Iso kiitos tiimille, huollolle ja tukijoille, Juupaluoma kertoi.
Enduron MM-sarjan päätös osakilpailu ajetaan lokakuussa Saksassa, mutta ennen sitä Peetu Juupaluoma lähtee enduron maajoukkueiden MM-kilpailuun Ranskaan edustamaan Suomea.