
Kytönen Motorsportin Peetu Juupaluoma ajoi Päijänteen ympäriajon voittoon tänään varmalla suorituksella ja kirjoitti samalla nimensä yhden Suomen tunnetuimman endurokilpailun voittajien joukkoon. Husqvarna-kuljettaja nousi kilpailun kärkeen eilen iltapäivällä 13. erikoiskokeen jälkeen, minkä jälkeen kohti eilistä iltaa hän kasvatti eroa taaksepäin siten, että illalla sitä oli jo toisena olleeseen Antti Hänniseen minuutin ja 4 sekuntia. Tänään aamulla Juupaluoma jatkoi siitä mihin eilen jäi kasvattaen eron jo yli kahteen minuuttiin ja ajoi elämänsä ensimmäiseen Päijänteen ympäriajon voittoon lopulta minuutin ja 15 sekunnin erolla ennen Antti Hännistä ja kolmanneksi tullutta Markus Michelssonia.
– Lauantai lähti vähän vaisusti liikkeelle kaatuillessa oikein huolella, mutta Jämsän pätkien jälkeen alkoi rytmi löytyä ja sain ajettua eron kärkeen kiinni. Sitten johtoon noustuani koitin kasvattaa sitä ja se onnistuikin pimeän pätkillä. Sunnuntai aamu lähti hyvin liikkeelle, mutta Huhdanojan pitkällä pätkällä tuli vähän haasteita, kun molemmista kengistä lähti pohjalliset irti. Yritin siitä rimpuilla tapeilla maaliin ja huollosta sainkin lainaan kengät. Kiitos Niko ( Puotsaari) lainasta! Loppupäivä yritettiin ajaa kovaa, mutta kaatuiluun se meni. Se riitti tänään voittoon! Iso kiitos tiimille ja huoltojoukoille, tyytyväinen Juupaluoma kertoi kilpailun jälkeen.
Niko Puotsaari oli yleiskilpailun kolmastoista ja A1-luokassa kolmas tänä viikonloppuna. Viivi Mäkinen puolestaan C-luokan 13. Normaalisti naisten luokkaa ajava Mäkinen halusi kiertää tänä vuonna koko Päijänteen ja, kun naiset ajavat vain lauantaina Jämsään asti päätti hän osallistua kilpailuun C-luokassa, jotta voi kiertää koko järven. Roni Salinin viikonloppu päättyi puolestaan keskeytykseen sunnuntaina useamman kaatumisen jälkeen.
– Peetun voitto on super hieno juttu. Kilpailu on vaativa eikä mikään asia ole itsestään selvyys ennen kuin ollaan ruutulipulla. Peetu pystyi kontrolloimaan kisaa mestarillisesti sen jälkeen, kun siirtyi kärkipaikalle ja ansaitsi voittonsa. Nikolla ja Viivillä molemmilla ehjä suoritus ja hyvä lopputulos hyvin raskaissa olosuhteissa. Hattu päästä. Roni sai sunnuntaiaamuna pätkällä vähän osumaa. Kun ajo ei tuntunut sen jälkeen enää turvalliselta, oli järkevä keskeyttää. Teknillisesti meillä ei ollut pyörissä mitään murheita ja huoltoporukat hoitivat hommansa kiitettävästi, tiimipäällikkö Harri Leppälaakso summasi viikonlopun.